Olimme erään ystäväni kanssa muutaman vuoden kavereita ja viimeimeisen vuoden todella hyviä kavereita. Soittelimme ja näimme joka päivä ja kumpikin tiesi molempien synkimmät salaisuudet. Kaverini aloitti kuluneen vuoden aikana uuden parisuhteen erottua entisestään muutaman kuukauden jälkeen. Hän kuitenkin petti nykyistä poikakaveriaan ex:nsä kanssa heidän ollessa yhdessä vain 3 kk. Nyt he ovat seurustelleet vuoden tässä kuussa eikä entinen ystäväni edes kadu teokoaa eikä myöskään aijo kertoa siittä poikakaverilleen. Ongelmani on se aloin itse seurustella syksyllä ja olen seurustellut kohta 4 kk oman poikakaverini kanssa. Tajusin vasta nyt kuinka hirveä se teko oli jonka entinen ystäväni teki poikakaverilleen. Pettää nyt toista pahimmalla mahdollisella tavalla. Riitamme liittyi osittain tähän aiheeseen. Entinen ystäväni ei hyväksynyt sitä, että en ollut asiasta hänen kanssaan enään samaa mieltä ja että minulla oli oma mielipide ja näkemys asiasta. Välimme kuitenkin päättyivät lopullisesti. Sitten hän meni sepittämään poikakaverilleen että levitän siittä huhua mikä ei pidä paikkaansa ja että hänen ex- poikakaverinsa on vain yrittänyt kerran pussata häntä ja että minä tiesin asiasta mutta mitään muuta ei ole oikeasti tapahtunut. Hänen poikakaverinsa raivoistui minulle siittä että en ole kertonut siittä hänelle. Enhän voinu kertoa koska en tästä " sadusta" tiennyt mitään.

Auttaakaa, kommentoikaan ja kertookaa mitä te tekisitte minun asemassa. Kertoisitteko hänen nykyisella poikakaverille että hänen tyttöystävänsä petti häntä oman ex:nsä kanssa heidän seurustella 3 kk, ja he ovat olleet yhdessä 9 valheellista kk vai pidänkö asiani sisälläni loppu elämän.